Aluevaaleissa valitaan hyvinvoinnista ymmärtävät päättäjät

Hoitoon pitää olla mahdollista hakeutua lompakon paksuuteen katsomatta

Tulossa olevat aluevaalit, toiselta nimeltään hyvinvointivaalit, ovat ensimmäiset laatuaan. Maakunnan asukkailla on mahdollisuus valita hyvinvointialueen erityispiirteet ymmärtävät päättäjät. Erikoissairaanhoidon keskuksena Lahti on tärkein kunta erikoissairaanhoidon palveluita suunniteltaessa. Joissakin maakunnissa, kuten Lapissa, sairaaloita on jopa kaksi, jolloin alueellisesta vallantavoittelusta tulevassa hyvinvointivaltuustossa tulee erityisen kipunoiva, kun painopisteistä ja palveluista taistellaan kahden kaupunkien, Kemin sekä Rovaniemen, kesken. Meillä Päijät-Hämeessä päätöksenteko on vahvasti omissa käsissä eikä jaettu esimerkiksi Kanta-Hämeen kesken.

Päijät-Hämeessä ihmisten on saatava apua terveydellisiin ongelmiin. Ei saa syntyä hyvinvointivajetta, jolloin palveluihin ei hakeuduta.

Päijät-Hämeessä ihmisten on saatava apua terveydellisiin ongelmiin. Ei saa syntyä hyvinvointivajetta, jolloin palveluihin ei hakeuduta. Ihmisille on oltava sosiaalista luototusta sekä velkaneuvontaa. Etenkin heille, jotka tarvitsevat paljon sosiaali- ja terveyspalveluita. Nuorten mielenterveysongelmiin on syytä kiinnittää aidosti huomiota ja heidän hoitoonpääsyä tulee helpottaa. Päihteidenkäyttäjille keskussairaalan yhteyteen perustettava selviämisasema on tärkeä palvelu päihdekierteen katkaisemisessa.

Koronanaikaisessa sekä -jälkeisessä maailmassa sosiaali- ja terveyspalvelut toteuttavat edelleen osaava sosiaali- ja terveyshenkilökunt

Koronanaikaisessa sekä -jälkeisessä maailmassa sosiaali- ja terveyspalvelut toteuttavat edelleen osaava sosiaali- ja terveyshenkilökunta. Päijät-Soten mainostama paras työpaikka vuonna 2030 ei saa olla sananhelinää vaan näiden asioiden on toteuduttava aidosti. Näen, että Päijät-Hämeen alue kilpailee osaavasta työvoimasta tulevaisuudessakin. Hoitoalan lisäksi myös tukipalvelut siivouksesta ravitsemukseen on nähtävä osana sotekokonaisuutta, jolloin laadukas hoito Päijät-Hämeen alueella toteutuu. Sote-alojen työehtosopimusten huonontaminen karkoittaa osaavat työntekijät muualle, joten työn kannustavuutta sekä hyvinvointia työntekijöiden kesken on syytä kehittää eteenpäin.

Heikomman puolella oleva optimisti

Sirkku Hildén on sote-asioiden suvereeni osaaja, mutta myös paljon muuta: joustava kehittäjä, kotiseudun väkevä puolustaja sekä laulava popkorniahmatti. Mitkä ovat sinulle tärkeimmät asiat politiikan...

Turvallisen Suomen tekijä

Kansanedustaja Mika Kari kertoo, että me kaikki kohtaamme elämässämme tilanteita, joista emme selviä yksin. Siksi hänestä on tärkeää rakentaa yhdessä kaikille turvallista Suomea. Olkoon...

Tutustu ehdokkaisiin

Mika Kari

Hyvä Päijät-Häme

Lue lisää

Sirkku Hildén

45-vuotias terveydenhoitaja Lahdesta

Lue lisää