Elinvoimaa ja työpaikkoja kaavoittamalla

Lahdessa on väännetty useasta merkittävästä kaavoituspäätöksestä vuosikymmen tai useampia. Toteutuessaan niillä on kuitenkin ollut suuri merkitys Lahden elinvoimalle. Vastaavia elinvoimapanostuksia Lahti tarvitsee kipeästi lisää.

Heikki Moilanen on ollut pitkään vaikuttamassa maankäyttö- ja kaavoitusasioihin teknisen ja ympäristölautakunnan jäsenenä. Hän pitää eteläistä kehätietä hyvänä esimerkkinä kaavoituksen mahdollistamasta elinvoimasta. ”Tie oli suunnitelmissa pitkään. Nyt, vuosikymmeniä suunnittelun aloittamisen jälkeen tie on vihdoin käytössä”, Moilanen kiteyttää.

Kehätie ei vain mahdollista sujuvaa liikennettä. Sen varteen Pippo-Kujalan alueelle on syntynyt ehkä Suomen kiinnostavimmat liike-elämän ja kaupan alueet. Lahdella on nyt kaikkien aikojen mahdollisuus nostaa maakuntamme Suomen kasvualueiden joukkoon. ”Kaavoitus on parhaimmillaan investointi, joka mahdollistaa kasvua ja yritystoimintaa”, Moilanen visioi.

Hän aloitti teknisen lautakunnan jäsenenä vuonna 2005. Ensimmäisiä päätöksiä oli järjestää Ranta-Kartanon alueen suunnittelukilpailu. Eri vaiheiden ja hallinto-oikeuskäsittelyjen jälkeen viimein viime vuonna alueelle valmistui ensimmäinen rakennus.

Kaupunkisuunnittelu on pitkäjänteistä työtä, joka luo uusia mahdollisuuksia vuosikymmenien päähän

Moilanen korostaa, että kaupunkisuunnittelua ei voi hoitaa riitelemällä asioista kortteli kerrallaan. Hän toivoo tulevalla vaalikaudella uusia kasvuideoita myös kaavoituksessa. ”Kaupunkisuunnittelu on pitkäjänteistä työtä, joka luo uusia mahdollisuuksia vuosikymmenien päähän”, Moilanen päättää.


Heikin vaalitavoitteet

  • omakotitontteja on kaavoitettava erilaisiin tarpeisiin, joustavuutta tonttikauppoihin
  • asuinalueiden suunnittelussa huomioitava monipuolisuus, ei alueiden eriytymiselle
  • lisätään liike-elämän alueiden kaavoitusta eteläisen kehätien varressa

Heikomman puolella oleva optimisti

Sirkku Hildén on sote-asioiden suvereeni osaaja, mutta myös paljon muuta: joustava kehittäjä, kotiseudun väkevä puolustaja sekä laulava popkorniahmatti. Mitkä ovat sinulle tärkeimmät asiat politiikan...

Turvallisen Suomen tekijä

Kansanedustaja Mika Kari kertoo, että me kaikki kohtaamme elämässämme tilanteita, joista emme selviä yksin. Siksi hänestä on tärkeää rakentaa yhdessä kaikille turvallista Suomea. Olkoon...

Tutustu ehdokkaisiin

Mika Kari

Hyvä Päijät-Häme

Lue lisää

Sirkku Hildén

45-vuotias terveydenhoitaja Lahdesta

Lue lisää