Heikomman puolella oleva optimisti
Sirkku Hildén on sote-asioiden suvereeni osaaja, mutta myös paljon muuta: joustava kehittäjä, kotiseudun väkevä puolustaja sekä laulava popkorniahmatti. Mitkä ovat sinulle tärkeimmät asiat politiikan...
Sosialidemokraatit ovat rakentaneet suomalaista hyvinvointivaltiota jo yli 120 vuoden ajan. Suomi on kehittynyt pienestä ja köyhästä maasta yhdeksi maailman onnellisimmista yhteiskunnista. Suomen tarina on rakennettu vahvalle hyvinvointivaltiolle, joka on mahdollistanut osaamisen, innovaatioiden ja vaurauden synnyn. Nyt jos koskaan, koronakriisin myötä, hyvinvointivaltion arvo on tullut entistä konkreettisemmin näkyväksi ja tuntuvaksi ihmisten elämässä.
Pian käydään historian ensimmäiset hyvinvointialuevaalit. Vaalit ovat merkittävät monellakin tapaa. Ensimmäiset aluevaltuustot tekevät hyvinvointialueiden kehityksen kannalta merkittäviä päätöksiä, jotka koskevat esimerkiksi palveluiden sisältöä, hoitoon pääsyä ja henkilöstön työoloja. Tehdyt päätökset vaikuttavat meidän jokaisen arkeen ja hyvinvointiin.
Ihmisten hyvinvointi on SDP:lle sydämenasia. Haluamme huolehtia siitä, että jokainen ihminen saa tarvitsemaansa apua ja tukea. Jokaisen suomalaisen on asuinpaikasta riippumatta voitava luottaa siihen, että hoitoon pääsee tarvittaessa.
Me haluamme, että kaikilla alan ammattilaisilla on mahdollisuus tehdä työnsä asiallisesti ja kunnolla, omasta hyvinvoinnista ja ammattitaidosta tinkimättä. Se tarkoittaa sitä, että ammattitaidon kunnioitus näkyy mahdollisuutena keskittyä laadukkaaseen hoitotyöhön.
Oikea-aikaiset palvelut säästävät rahaa ja luovat hyvinvointia. Korona-ajan hoito- ja hoivavelan purkaminen on äärimmäisen tärkeä tehtävä. Jos sitä ei hoideta kunnolla, on sillä kauaskantoiset seuraukset, joista maksetaan inhimillisesti ja taloudellisesti korkea hinta.
Hyvinvointi on arvokkainta mitä meillä on. Suomalaisten suuri enemmistö pitää sosiaali- ja terveyspalveluita tärkeimpinä poliittisina kysymyksinä. Niistä palveluista päätetään sunnuntaina 23.1.2022. Nyt on aika äänestää!
Sanna Marin
SDP:n puheenjohtaja, pääministeri
Sirkku Hildén on sote-asioiden suvereeni osaaja, mutta myös paljon muuta: joustava kehittäjä, kotiseudun väkevä puolustaja sekä laulava popkorniahmatti. Mitkä ovat sinulle tärkeimmät asiat politiikan...
Kansanedustaja Mika Kari kertoo, että me kaikki kohtaamme elämässämme tilanteita, joista emme selviä yksin. Siksi hänestä on tärkeää rakentaa yhdessä kaikille turvallista Suomea. Olkoon...