Venla Räty

”Olen Venla Räty, 42-vuotias kahden lapsen äiti Lahden Karistosta.
Olen syntyperäinen lahtelainen, ja nyt toista kertaa ehdolla kunnallisvaaleissa. Ammattiyhdistystoiminnassa olen ollut mukana toistakymmentä vuotta. Olen ehdolla vaaleissa, koska haluan Lahden kehittyvän monilla eri osa-alueilla ja tahdon olla mukana edistämässä kotikaupunkini hyvinvointia ja palveluita kaikenikäisille, vauvasta vaariin. Yrittäjän vaimona haluan myös yritysystävällistä tulevaisuutta Lahdelle.
Kahden lapsen äitinä erityisenä huolenani on lasten ja nuorten hyvinvointi. Jokaisella nuorella on oikeus käydä koulua ilman pelkoa huumeiden käytöstä, väkivallasta, syrjinnästä tai häirinnästä. Olen itsekin saanut osani koulukiusaamisesta, joten asia on lähellä sydäntäni.”

Ehdokkaan kanavat

Nuorissa on tulevaisuus

Kahden lapsen äitinä kannan erityistä huolta lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Koen, että jokaisella nuorella tulee olla oikeus käydä koulua ilman pelkoa väkivallasta, syrjinnästä tai häirinnästä. Saamme liki päivittäin lukea mediasta aina vain rajummista koulukiusaamistapauksista, joiden edessä opettajat ovat voimattomia. Miten lasten koulunkäynti saadaan turvattua...

Kirjoittaja: Venla Räty

Muut ehdokkaat

Kimi Uosukainen

25-vuotias opiskelija ja hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen lautakunnan pj

Lue lisää

Heikki Moilanen

Olen Heikki Moilanen. Kahden jo aikuisen lapsen isä. Järjestöaktiivi.

Lue lisää

Inga-Maija Hyppölä

Aktiivinen toimija ja edunvalvoja. Kulttuuria ja liikuntaa harrastava mummo.

Lue lisää

Janne Virtanen

Lahtelainen lääkäri, luottamusmies ja sivistyslautakunnan jäsen

Lue lisää

Marjut Hakala

Perushoitaja, pääluottamusmies

Lue lisää

Mika Kari

Hyvä Päijät-Häme

Lue lisää

Minna Lampinen

Sosionomiopiskelija, leijonaemo, kaupunginvaltuutettu

Lue lisää

Neea Similä

Tekniikkaa ja taloutta sopivassa suhteessa

Lue lisää

Pekka Komu

Maakuntahallituksen puheenjohtaja ja Lahden kaupunginvaltuuston 3. vpj.

Lue lisää

Sami Korkiakoski

Sami Korkiakoski - ruohonjuuritason ihmisyyttä!

Lue lisää

Sirkku Hildén

45-vuotias terveydenhoitaja Lahdesta

Lue lisää

Ville Kirkonpelto

34-vuotias aviomies, palveluyksikön johtaja sekä hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunnan jäsen

Lue lisää

Maria Mäkynen

32-vuotias koulutuksen asiantuntija, sivistyslautakunnan pj ja tasa-arvon puolustaja

Lue lisää