Kategoria: Oikeudenmukainen Lahti

Hyvä Lahti rakennetaan vain yhteistyöllä

Lahden politiikassa pitkään vaikuttanut demarien valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Komu muistuttaa, että näissä vaaleissa kannattaa äänestää. Nyt päätetään lahtelaisten kannalta tärkeistä asioista: miten kaupunkia johdetaan tai työllisyyttä ja elinvoimaa parannetaan. Pekka Komu istuu alas ja ottaa siemauksen kahvia. Kulunut valtuustokausi on loppusuoralla. Lahti on saanut...

Kirjoittaja: Yksityinen: Pekka Komu

Laadukas ja tasa-arvoinen päivähoito ratkaisee Lahden haasteet

Varhaislapsuudella on merkittävä vaikutus ihmisen elämään. Meidän on annettava mahdollisimman yhdenvertainen ja laadukas varhaiskasvatus lapsille, sanoo koulutuksen periytyvyyttä tutkinut Maria Mäkynen. Sivistyslautakunnan puheenjohtajana toimivan Mäkysen mukaan Lahdessa tulisi palata peruskysymysten äärelle, kun ratkaistaan kaupungin ongelmia. Lahtea koettelevat korkea työttömyys, matala koulutus ja huonot hyvinvointiluvut,...

Kaupungin tärkein tehtävä on lisätä asukkaiden hyvinvointia

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén toteaa, että sote-uudistus muuttaa Lahden tehtäviä. Uudistuksen jälkeen Lahden kaupungin tärkeimmät tehtävät ovat koulutuksen lisäksi asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä elinvoiman lisääminen. Hyvinvointia ja terveyttä edistetään monilla eri tavoilla, kolmannen sektorin rooli siinä on avainasemassa. Sote-uudistuksen toteutuminen näyttää nyt...

Kirjoittaja: Sirkku Hildén

Valtuustokauden päättötodistuksena kiitettävä 9: koulut, ympäristö ja uudet investoinnit esillä

Vaaleja ei käydä tyhjiössä, vaan edellisten vaalikausien näytöt ovat keskeinen osa äänestyspäätöstä. Siksi Lahden Näköalan toimitus summasi mennyttä vaalikautta. Alkukesän vaalit innoittivat toimituksen antamaan istuvalle valtuustolle päättötodistuksena kiitettävän arvosanan. Neljä vuotta päätöksenteossa tuntuu ikuisuudelta. Moniko vielä muistaa keväällä 2017 solmitun valtuustosopimuksen? Tai vuoden 2018...

Koronavuosi lisännyt ikäihmisten haasteita – omaishoitajien jaksamista tuettava kriisin jälkeen

”Koronavuosi on ollut vaikea vanhusväestölle ja omaishoitajille”, kaupunginvaltuutettu Anneli Viinikka toteaa. Pitkäaikaisena kuntapäättäjänä Viinikka tietää hyvin, mistä puhuu. Kuluneen vuoden ajan ikäihmiset ovat välttäneet läheisten tapaamista. Ostokset on tuotu kotiovelle ja suojavarusteisiin pukeutunut kotihoito tarjonnut välttämätöntä apua, kuten ruokaa, lääkkeitä tai kylpyä. ”Yksineläjät ovat...