Lahti on enemmän kuin vain keskusta

Viimeaikaisissa uutisoinneissa keskustan alueen kehityssuunnitelmat ovat ylikorostuneet. Keskustan kehittäminen on tärkeä, mutta Neea Similä muistuttaa, ettei Lahti ole vain keskustaa.

Koko Lahtea tulee kehittää monipuolisesti. ”Meillä on ollut onnistuneita ostareiden kehitysprojekteja ja nytkin käynnissä on Mukkulan ja Rakokiven uudistaminen. Tätä työtä tulee jatkaa pitkäjänteisesti samalla, kun suunnitellaan uutta”, Similä korostaa.

Similästä on myös tärkeää panostaa lähipalveluihin ja palveluiden saavutettavuuteen. ”Kaupunki kasvaa ja kehittyy monissa eri suunnissa. Lähipalveluilla on suuri merkitys asuinalueiden kehitykselle”, Neea Similä toteaa.

 Eri aikakausina rakentuneiden alueiden palveluiden tarpeet ovat erilaisia. Tämä pitää huomioida suunnittelussa. Similän mielestä lähipalvelut tarkoittavat paljon muutakin kuin ruokakauppaa ja ne selvästi ovat asukkaille tärkeitä. Tämä nähtiin esimerkiksi sote-lähiklinikoiden lopettamiseen liittyvistä keskusteluista. Hän peräänkuuluttaa keskustelua siitä, mitä palveluita tulisi tarjota asuinalueilla lähellä ja mitä palveluita voidaan keskittää hyvien kulkuyhteyksien päähän.

Palveluiden saavutettavuus on tärkeää!

”Lahdessa on paljon potentiaalia. Sijainti Etelä-Suomessa hyvien yhteyksien varrella on erinomainen ja Lahti on juuri sopivan kokoinen. Meillä on hyvät mahdollisuudet kehittää ja kehittyä, jos kiinnitetään huomiota oikeisiin asioihin”, Neea Similä päättää.


Neean vaalitavoitteet

  • Säilytetään lähikirjastot
  • Kaikille lyhyt matka viheralueille
  • Parannetaan arjen turvallisuutta kaikkialla kaupungissa

Heikomman puolella oleva optimisti

Sirkku Hildén on sote-asioiden suvereeni osaaja, mutta myös paljon muuta: joustava kehittäjä, kotiseudun väkevä puolustaja sekä laulava popkorniahmatti. Mitkä ovat sinulle tärkeimmät asiat politiikan...

Turvallisen Suomen tekijä

Kansanedustaja Mika Kari kertoo, että me kaikki kohtaamme elämässämme tilanteita, joista emme selviä yksin. Siksi hänestä on tärkeää rakentaa yhdessä kaikille turvallista Suomea. Olkoon...

Tutustu ehdokkaisiin

Mika Kari

Hyvä Päijät-Häme

Lue lisää

Sirkku Hildén

45-vuotias terveydenhoitaja Lahdesta

Lue lisää