Tulevalla valtuustokaudella kuntien rooli ja tehtävät muuttuvat merkittävästi, jos hallituksen sote-uudistus toteutuu. Vuodesta 2023 sote-palveluista huolehtisivat koko Suomessa maakuntamalliin perustuvat hyvinvointialueet kuntien ja kuntayhtymien asemasta.
Lahdella on uuden valtuustokauden alkaessa näytön paikka
Kansanedustaja Mika Kari katsoo, että uudistuksen toteutuminen edellyttää Lahdelta ryhtiliikettä edunvalvonnassa. Lahden asukkaiden, yrittäjien, urheiluseurojen ja lukuisten yhdistysten äänen on kuuluttava jatkossa paitsi valtiovallan, myös hyvinvointialueemme päättävissä pöydissä. Siihen tarvitaan vaikuttavampaa edunvalvontaa ja vuoropuhelua eri toimijoiden kesken.
– Lahden kaupungin on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää pystyä vaikuttamaan valtakunnallisiin ja tulevan maakuntamme asioihin. Kyse on terveydestä, työllisyydestä ja palveluista. Tarvitsemme kuntien yhteistä vaikuttavaa edunvalvontaa, jotta pystymme vaikuttamaan alueemme kohtalonkysymyksiin, arvioi Kari.
Päijät-Hämeen maakuntahallituksen puheenjohtaja Kari pitää Lahtea maakunnallisen edunvalvonnan veturina. Lahden aloitteellisuudesta ja yhteistyökyvystä riippuu, millaiseen suuntaan edunvalvonta kehittyy. – Lahdella on uuden valtuustokauden alkaessa näytön paikka. On koottava alueen kunnat ja muut toimijat pohtimaan Päijät-Hämeen tulevaisuutta. Näin rakennamme pohjaa yhteistyölle, jolla vaikutetaan maakunnan ja sen asukkaiden parempaan tulevaisuuteen, Kari painottaa.
Sirkku Hildén on sote-asioiden suvereeni osaaja, mutta myös paljon muuta: joustava kehittäjä, kotiseudun väkevä puolustaja sekä laulava popkorniahmatti. Mitkä ovat sinulle tärkeimmät asiat politiikan...
Kansanedustaja Mika Kari kertoo, että me kaikki kohtaamme elämässämme tilanteita, joista emme selviä yksin. Siksi hänestä on tärkeää rakentaa yhdessä kaikille turvallista Suomea. Olkoon...