Roosa Rusanen: ”Kaikille lapsille oikeus lähipäiväkotiin maksutta”

Juttusarjassa ehdokkaat vastaavat 10+1:een kysymykseen itsestään, tulevaisuuden Lahdesta ja tavoitteistaan vaaleissa.

Kuka olet? Miksi haluat vaikuttaa ympäröivään maailmaan?

Olen Roosa Rusanen. Tällä hetkellä olen perhevapaalla vastasyntyneen lapsemme kanssa. Kotoa löytyy lisäksi myös pian 3-vuotias lapsi, puoliso sekä kaksi koiraamme. Työskentelen työelämän ihmisoikeusjärjestössä vapaaehtoistoiminsiantuntijana. Haluan vaikuttaa maailmaan arvojen kehityksen kautta. Tärkeimmät arvoni ovat oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus ja vastuullisuus.

Mitkä ovat kolme sanaa tulevat ensimmäisenä mieleen Lahdesta? Miksi?

Koti, luonto, liikunta. Lahti on ollut minulle nuoruudesta alkaen koti. Muutin Lahteen mammani luokse lukioaikana, jotta pystyin harrastamaan lukion ohella jalkapalloa ja arki ei ollut niin kuormittavaa (vanhempani asuivat Mäntsälässä). Lahden luonto on ainutlaatuinen ja kaunis. Luonto, metsä ja järvet ovat minulle rakkaita. Lahdessa on upeat mahdollisuudet liikkua omaehtoisesti tai ohjatusti. Täällä on elinvoimainen seuratoiminta ja paljon erilaisia mahdollisuuksia.

Miksi olet lähtenyt ehdolle vaaleihin juuri SDP:n listalta?

Haluan, että kuntavaikuttaminen on matalan kynnyksen toimintaa, johon voi osallistua pelkästään sillä, että on kiinnostunut vaikuttamaan. Kuntapolitiikka ei saa mennä kauemmas kuntalaisista, eikä kuntapolitiikkaan osallistuminen saa edellyttää monen vuoden kokemusta politiikasta. Koen edustavani tavallista lahtelaista vaaleissa, joka haluaa olla aktiivinen kaupungin kehittämisessä. SDP, koska olen kasvanut SDP:n arvopohjan mukaan ja SDPn ajama politiikka, jossa pidetään kaikista huolta, puhuttelee minua.

Mitkä ovat tärkeimpiä teemoja kampanjassasi?

Perheystävällisyys, osallisuus ja tasavertaiset mahdollisuudet palveluihin ja harrastamiseen.

Mitä hyviä asioita menneellä valtuustokaudella on tapahtunut Lahdessa? 

Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden palauttaminen, harrastustakuun eteneminen ja liikuntapaikkoihin tehdyt, rohkeat investoinnit.


Jos olisit päivän itsevaltiaana Lahdessa, mitä konkreettisia asioita muuttaisit välittömästi?

Veisin maksuttoman ehkäisyn alle 25-vuotiaille lahtelaisunuorille vihdoin käytäntöön. Lisäksi järjestelyihin kaikille lapsille oikeuden lähipäiväkotiin maksutta. Uskoisin, että näiden pyörittelyssä menisi vähintään koko päivä. 


Lahdessa työttömyys on korkeimmalla tasolla sitten 90-luvun laman. Mitä tulevan valtuuston tulisi tehdä työllisyyden parantamiseksi?

Työllisyyden kuntakokeilu on hyvä lähtö tässä. Olisi tärkeää tuoda yhteen entistä paremmin myös alueen työllistäjät ja työnhakijat ja kertoa, minkälaisia mahdollisuuksia työllistämiseen ja työllistymiseen on tarjolla. On tärkeää kuulla molempien osapuolien odotuksia ja toiveita. Keskittyisin myös siihen, että työllistymispalveluissa kohdattaisiin työnhakija yksilönä ja ihmisenä ja etsittäisiin keinoja, joilla hän työllistyy mahdollisimman pysyvästi ja sektorille, joka vastaa hänen mielenkiintoaan ja osaamistaan.

Mitä Lahden tulisi tehdä toisin estääkseen nuorten lisääntyvää huumeiden käyttöä?

Puuttua syihin, jotka huumeongelman taustalla on. Usein taustalta löytyy jo pitkään jatkunutta eriarvoistumista ja pahoinvointia. Ongelmaa ei korjata pelkästään täsmähoidolla, vaan syihin ja taustoihin on päästävä kiinni aikaisemmin.

Menneellä valtuustokaudella sivistyspalvelut ja niistä säästäminen ovat olleet tapetilla. Mitä ajattelet asiasta?

Sivistyspalveluista säästäminen on mielestäni yksinkertaisesti lyhytnäköistä ja hölmöä. Säästö, joka saadaan on todennäköisesti pienempi, kuin kulu, joka tulee, kun näistä palveluista on säästetty. Riittävät resurssit takaavat yhdenvertaisuutta ja laatua sivistyspalveluihin.
Lahden valtuuston ilmapiiristä ja politiikanteosta on käyty paljon keskustelua.

Miten omalla toiminnallasi vaikuttaisit valtuuston päätöksentekoon rakentavasti?

Keskittymällä asioihin. Ei ole väliä, keneltä ajatus tulee, kunhan asia on hyvä ja sitä edistetään yhdessä. En tarvitse myöskään päätöksiä tai aloitteita omiin nimiini. Tuen mielelläni hyviä ideoita ja aloitteita, tuli ne sitten keneltä tahansa.

Miksi Lahti on maailman paras kaupunki? Millaisia mahdollisuuksia Lahdella on?

Lahti on kaunis paikka, jossa on hyvä kasvaa ja elää. Luonto on lähellä, palvelut saatavilla ja täältä on lyhyt matka moniin kaupunkeihin. Lahdella on mahdollisuuksia kehittyä opiskelijakaupunkina ja kaupunkina, joka tuo uusia ihmisiä Lahteen, toimivan junarataverkoston ansiosta. Täältä pääsee helposti töihin moniin muihin kaupunkeihin!

Heikomman puolella oleva optimisti

Sirkku Hildén on sote-asioiden suvereeni osaaja, mutta myös paljon muuta: joustava kehittäjä, kotiseudun väkevä puolustaja sekä laulava popkorniahmatti. Mitkä ovat sinulle tärkeimmät asiat politiikan...

Turvallisen Suomen tekijä

Kansanedustaja Mika Kari kertoo, että me kaikki kohtaamme elämässämme tilanteita, joista emme selviä yksin. Siksi hänestä on tärkeää rakentaa yhdessä kaikille turvallista Suomea. Olkoon...

Tutustu ehdokkaisiin

Mika Kari

Hyvä Päijät-Häme

Lue lisää

Sirkku Hildén

45-vuotias terveydenhoitaja Lahdesta

Lue lisää