Heikomman puolella oleva optimisti
Sirkku Hildén on sote-asioiden suvereeni osaaja, mutta myös paljon muuta: joustava kehittäjä, kotiseudun väkevä puolustaja sekä laulava popkorniahmatti. Mitkä ovat sinulle tärkeimmät asiat politiikan...
Uudessa aluehallintomallissa ei voida mennä pienten klikkien hallitsemaan
päätöksentekoon. Valta on säilytettävä vaaleilla valitulla valtuustolla ja sen
päättämillä toimielimillä.
Tulevissa aluevaaleissa valittavan aluevaltuuston ensimmäinen ja ehkä tärkein
tehtävä on luoda uuden aluehallinto-organisaation hallintomalli.
Siksi aluevaltuustoon olisi sote-alan ammattilaisten lisäksi hyvä saada myös
asiakasnäkökulmaa sekä hallinto-osaamista.
Yleisessä keskustelussa on paljon halua tehdä uudesta hallinnosta ohut ja valittujen luottamushenkilöiden vaikutusmahdollisuudesta mahdollisimman pieni. Mallista halutaan pitkälti samanlainen kuin nykyisessä PHHYKY:ssä, jossa palveluiden järjestämisvastuu on seitsemän hengen hallituksella. Tämän hallituksen ainoa tuki on esittelevät virkamiehet.
Tällaisessa päätöksenteossa ohitetaan täysin demokraattisesti valitut luottamushenkilöt. Valta siirtyy virkaatekevälle operatiiviselle johdolle. Uudessa aluehallintomallissa ei voida mennä pienten klikkien hallitsemaan päätöksentekoon, vaan valta on säilytettävä vaaleilla valitulla valtuustolla ja sen päättämillä toimielimillä.
Sirkku Hildén on sote-asioiden suvereeni osaaja, mutta myös paljon muuta: joustava kehittäjä, kotiseudun väkevä puolustaja sekä laulava popkorniahmatti. Mitkä ovat sinulle tärkeimmät asiat politiikan...
Kansanedustaja Mika Kari kertoo, että me kaikki kohtaamme elämässämme tilanteita, joista emme selviä yksin. Siksi hänestä on tärkeää rakentaa yhdessä kaikille turvallista Suomea. Olkoon...