Valtuustokauden päättötodistuksena kiitettävä 9: koulut, ympäristö ja uudet investoinnit esillä

Vaaleja ei käydä tyhjiössä, vaan edellisten vaalikausien näytöt ovat keskeinen osa äänestyspäätöstä. Siksi Lahden Näköalan toimitus summasi mennyttä vaalikautta. Alkukesän vaalit innoittivat toimituksen antamaan istuvalle valtuustolle päättötodistuksena kiitettävän arvosanan.

Neljä vuotta päätöksenteossa tuntuu ikuisuudelta. Moniko vielä muistaa keväällä 2017 solmitun valtuustosopimuksen? Tai vuoden 2018 budjettikäsitelyssä tehdyn linjamuutoksen päivähoito-oikeudessa? Edes harvan vannoutuneimman politiikan seuraajan muisti kantaa niin pitkälle. Vaalikampanjat kuitenkin kertovat vain osatotuuden puolueiden tavoitteista. Varsinainen työ tehdään ja poliittinen sisältö näkyy vaalikauden aikana niin arkisissa pikkuasioissa kuin suurissa mediahuomiota saavissa päätöksissä.

Vaalikauden aikana on valmistunut tai päätetty usean sadan miljoonan euron kouluinvestoinneista

9½ koulujen kuntoon laittamisesta

Näkyvin teema valtuustokauden aikana on ollut päiväkotien ja koulujen korjaaminen. Päättäjien vahva yhteinen tahtotila terveisiin oppimisympäristöihin on johtanut aiemmin vaikean sisäilmaongelman selättämiseen. Merkittäviä taloudellisia panostuksia on myös osoitettu erilaisiin väliaikaisiin tilaratkaisuihin. Tämä on mahdollistanut sisäilmaongelmaisista tiloista luopumisen pikaisesti.

Vaalikauden aikana on valmistunut tai päätetty usean sadan miljoonan euron kouluinvestoinneista. Näitä ovat muun muassa olleet Länsi-Harjun peruskorjaus ja uudisrakennus, Lähteen uusi monitoimitalo, Kivimaan monitoimitalo, Rakokiven monitoimitalo, Salpausselän peruskorjaus, Paavolan kampusalue ja Renkomäen monitoimitalo. Lista on pitkä ja kertoo yhdestä valtuustokauden onnistumisesta: yhteisestä tahtotilasta olla lasten ja nuorten asialla.

Keskeinen virstanpylväs matkalla kohti ekologisesti kestävää Lahtea oli kivihiilen polton lopettaminen voimalaitoksissa vuonna 2019

9 Suomen johtavan ympäristökaupungin imagosta

Historian aikana suomalaiset kaupungit ovat luoneet itsestään mitä erilaisimpia mielikuvia. Lahti on jo pidemmän aikaa kiillottanut imagoaan Suomen johtavana ympäristökaupunkina. Tällä valtuustokaudella päättäjät ja viranhaltijat onnistuivat tässä poikkeuksellisen hyvin. Konkreettisin esimerkki tästä on EU-komission myöntämä Euroopan Ympäristöpääkaupunki 2021 -tunnustus. Tunnustuksen saaminen ei olisi ollut mahdollista ilman päättäjien sitoutumista kunnianhimoisiin ympäristötavoitteisiin.

Tunnustus saatiin ja Lahden imago on muuttunut siksi, että se on totta. Lahdessa on pitkään tehty esimerkillistä ympäristötyötä. Alueelle myös syntynyt tähän liittyvää osaamista sekä yritystoimintaa. Keskeinen virstanpylväs matkalla kohti ekologisesti kestävää Lahtea oli kivihiilen polton lopettaminen voimalaitoksissa vuonna 2019. Myös kestävää liikkumista on tuettu joukkoliikenteen uudistamisella, katu-urakoilla ja kaupunkipyörähankkeella.

Kuluneen valtuustokauden pohjalta kaupungin vaaleilla valittavat uudet päättäjät saavat vahvan alun työlleen

8½ uusista investoinneista

Taloudelliset olosuhteet valtuustokauden lopulla ovat olleet vaikeat johtuen koronapandemiasta. Vaalikauden aikana on kuitenkin saatu uusia investointeja Lahteen. Ne paitsi kirittävät kaupungin kehitystä, myös luovat uusia työpaikkoja ja yritystoiminnan mahdollisuuksia. Ne kertovat Lahden olevan kiinnostava ja kehittyvä kaupunki, johon kannattaa investoida.

Kaupunkikehityshankkeista merkittävin on vuoden 2020 lopulla avattu Lahden eteläinen kehätie. Vuosikymmeniä suunniteltu hanke oli mahdollinen vain vaikuttavalla edunvalvonnalla valtion suuntaan – puoluerajat ylittäen.

Muita iloisia investointiuutisia ovat olleet muun muassa Fazerin uusi ksylitolitehdas Kärpäsenmäelle, Wiking Maltin tehdas Kujalaan, Iskun tehtaan modernisointi, vedenpullottamo Hennalaan, Hämeenmaan investointi Seurahuoneen laajentamiseen ja hotelli-kylpylä Ranta-Kartanoon. Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston koulutuksen alkaminen Niemen kampuksella oli merkittävä sosiaalinen investointi ja panostus alueen osaamiseen kehittämiseen.

Kuluneen valtuustokauden pohjalta kaupungin vaaleilla valittavat uudet päättäjät saavat vahvan alun työlleen. Kaupungissa on yhä lukuisia kehittämisen kohteita, mutta myös tehty työ on syytä huomioida päättäjiä valittaessa.

Heikomman puolella oleva optimisti

Sirkku Hildén on sote-asioiden suvereeni osaaja, mutta myös paljon muuta: joustava kehittäjä, kotiseudun väkevä puolustaja sekä laulava popkorniahmatti. Mitkä ovat sinulle tärkeimmät asiat politiikan...

Turvallisen Suomen tekijä

Kansanedustaja Mika Kari kertoo, että me kaikki kohtaamme elämässämme tilanteita, joista emme selviä yksin. Siksi hänestä on tärkeää rakentaa yhdessä kaikille turvallista Suomea. Olkoon...

Tutustu ehdokkaisiin

Mika Kari

Hyvä Päijät-Häme

Lue lisää

Sirkku Hildén

45-vuotias terveydenhoitaja Lahdesta

Lue lisää